torstai 30. heinäkuuta 2015

KP18

Kello on ihan mukavasti, näin yön pikkutunneilla, mutta virallisesti nyt kp18.

Eilen aamulla tunsin nippailua vasemmalla puolella, yövuoron jälkeen. Ajattelin yllättää miehen aamulla mukavalla herätyksellä, mutta yövuoron jälkeinen väaymys iskikin aamulla... Noh, myöhemmin päivällä homma saatiin kyllä päätökseen. ;)

Vaikka kp18 on vielä alussaan, nippailua tuntuu kovasti vasemmalla puolella. 

Ovulaatiotikkuja kaapista ei enään löydy, enkä kyllä asiaa ajatellukkaan. Vaikka kp14 kieppeillä, kerroin kuinka stressi pääsee yllättämään, on asia nyt kumminkin toinen. Ainakin toistaiseksi. Hirveesti en ole asiaa stressannu ja yrittänyt kovasti välttää aihetta omassa mielessä. Ainakin tällä hetkellä olo tuntuu ihan hyvältä ja levolliselta.

Tietysti suunnitelma on kumminkin tehty. Se kuuluisa 'sotasuunnitelma', joka toivottavasti pysyy toteutuksessaan. Toilailuista oon yrittäny pitää huolen, periaatteella, joka toinen päivä. Toistaiseksi suunnitelma on pysynyt voimissaan, eikä varmaan sen takia stressiä ole syntynyt. 




Kovat nippailut tuntuu tälläkin hetkellä. Sinänsä kiinnostaisi kyllä päästä tekemään o-tikku, jotta tietäisi onko kyseessä ihana ovulaatio vai 'kasvukipuja'. Uskon kumminkin, että varmaan aika saman kaavan mukaan mennään, Kp17 nippailut, kp19 o+ ??

Huomasin puhelimen galleriaa selatessa kuvan ovulaatiotestistä, joka vahvaa plussaa näyttää. Laitoin kyseisen kuvan silloin foorumin naisille varmistaakseen, että onko se tänään vai huomenna ?? Noh, nyt kumminkin harmittaa, etten ole kyseistä tulosta merkannut ylös. Päivä löytyy kyllä kuvan tiedoista, mutta ei kalenterista. Jotein olisin halunnut tietää enemmän. Asia nyt ihmetyttää, koska tuolloin kuvan laittaessa, oli kp17, jolloin plussa olisi tullut ja kyseinen kierto 32 päivää.

Tavallisesta kalenterista varmaan löytyy toisenlaiset merkinnät, koska kaikkea en kumminkaa ole puhelimeen syöttänyt. Nyt huomattuani huhtikuussa ovis+ on tarttunut kp18 ja kp19 ja kp20, ovulaatio on ollut historiaa. Toukokuusta merkintää ei löydy ja kesäkuussa tein o-testit kp17 eteenpäin, jolloin kp19 o-tikku on näyttänyt +. Sitte loppu tikutkin. 

Mutta jos päiviin on uskomista, niin tämän kierron täytyisi olla sitten 32päivää. Mutta onko ovulaatio tapahtumassa nytten ? Tuntuu, että näistä kierroista ei sitten ota selvää, kun haluaisi saada jotain selvää. Uskon nyt kumminkin, että tämä kierto tulee olemaan 32päivää, jos on uskomista. 

Täytyy kaivaa virallista kalentreia kotona esiin ja selvitellä asiaa sitten paremmin. 

Yritän mennä rauhassa eteenpäin ja katsotaan tuleeko tuloksia tässäkään kuussa. 6kk odotus, alkaa kyllä jo nostattamaan päätä ja oon kohta täysin valmis, ellen jo ole, heittämään hanskat tiskiin ja sanomaan, että katsellaan joskus uudestaan. 




Vielä mä jaksan eteenpäin potkia ja liikunnan lisäykselläkin on varmasti osuutta asiaan. Toivottavasti uuteen kiertoon joutuminen ei ole hirveä pettymys, mutta täytyy katsoa pitääkö tässä 'pientä lomaa' ottaa, vauva-haaveisiin liittyen... 




sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

KP14

Tänään on kp14 ja mahdolliseen ovulaatioon joku viikko aikaa...

Mun ei pitäny stressata, mutta joka kerta ovulaation lähestyessä alan jännittämään. En tiedä miksi, eikä asia varmaan hirveän hyvästä ole. Ovulaation jälkeen jännitys lakkaa ja valmistaudun pettymyksen taivallukseen ja samalla piinaamiseen. Huoh.

Tosin, tällä viikolla ajattelin puhallella uusia tuulia. Kuluttamalla aikaa liikunnan parissa, jotta ajatukset mahdollisessa raskaudessa ei pyörisi tai oireiden kuvittelua ei syntyisi. Toivottavasti päätöksillä on voimaa ja huomaisin kohta henkisesti voivani hyvin. 

Seuraava tädin vierailun täytyisi tulla elokuun 13 päivä, meidän laskettu aika. Noh, eihän sitä nyt parempaa päivää voisi ollakkaan, jos niin voidaan sanoa...

Vaikka ovulaatiota ei ole vielä ohitettu, tunne on kumminkin, että ei. Eihän me nyt voida iloita plussatuulista, kun vanha laskettu aika olisi. 

En tiedä miksi, mutta osa minusta on heittänyt jo kirveen kaivoon ja osa taas, jaksaa herättää toivoa ja uskoa asian suhteen. Miksi, MIKSI tää asia on niin vaikeeta pääkopalle ????

Tosin, aikaa edellisestä plussasta ei ole, kuin 7kk ja 'tulee jos on tullakseen' (juu, pätee hyvin minuun kyllä...), on kestänyt vasta 6kk. Joten mitää hätää ei vielä ole. Miten saat syötettyä omalle mielelle, että ota asia rauhassa, päivä kerrallaan, viikko kerrallaan, kuukausi kerrallaan ja kierto kerrallaan ! Paljon helpommin sanottu, kun tehty !

Isännällä on tulossa syntymäpäivät ja sattuu hyvin ovulaation aikaan. Täytyy toivoa, jos siinä päivässä olisikin jotaa taikaa ;) Voisko jo olla meidän vuoro ? 

Yritän kumminkin olla ajattelematta asiaa ja mennä todellakin päivä kerrallaan. Joskus ajatukset vain aina tulee mieleen ja niitä jaksaa pyöritellä. Yleensä myös ne samat vanhat asiat ja kysymykset, mitä tässä on pyöritelty jo 6kk. Voisko se levy jo vaihtua !! Ja kirjoituksista tulee sekavia, ajatuksien ailahdellessa. MITÄ SÄ NAINEN OIKEIN AJATTELET ?

Mä lupaan yrittää, että hirveetä stressiä en tule ottamaan ja tarvittavat testailut vasta, kun menkat ovat myöhässä, jos edes myöhästyy ! Tässä tämän kierron lupaukset.

Noh, niitä piinapäiviä odotellessa ;)  

torstai 23. heinäkuuta 2015

Arki.

Viikko on lähtenyt normaaliin tapaan liikenteeseen. Koska yötyöt ovat taas listani hunajaa, niin yöt menee valvoessa ja päivät nukkuessa. Vapaita odotellessa, että pääsee tän hetkisestä pienestä perheestä nauttimaan. 

Ainahan se loman jälkeen tuntuu rankalta taas työt aloittaa,
mutta nopeesti sitä pääsee taas virran mukaan ja 
normaalista arjesta kiinni. Mikäs siinä,
kun aika menee nopeasti töitä tehdessä...

Tänään kumminkin oli normaalista poikkeavaa ja
näin elämän vilisevän silmissä.

Parvekkeelle mentäessä katsoin, kun koira ei ollut normaali itsensä. Katse oli surullinen, kuola valui suupieliä pitkin solkenaan, tärinä ja heikkous valtasi koiran.

Meidän tämän hetkinen koiravauva oli syönny roskista isännän ollessa asioilla ja mä tyytyväisenä makkarissa vetelin sikeitä.

Oksennusta oli parvekkeella ja yritin pysyä kasassa ja etsiä päivystävän eläinlääkärin numeroa. Tuntu, ettei se helpolla meinannut löytyä ! 

Eläinlääkäri saatiin kiinni ja kerroin tapahtuneen. Sanoi, että vettä ja ruokaa vaan, jos oksentaa, antaa oksentaa. Pahemmaksi jos menee, nii yhteys päivystävään. Mun onneks koira alkoi virkomaan, heti, kun koiramakkaran tuoku kävi nenään. Helpottavaa, mutta samalla hieman huvittavaa. Koira sai syödäkseen ja mamma käski lepoon.

Kuten olen maininnut, että meidän talouteen kuuluu kaksi koiraa. Yksi sekarotuinen (n. 5v.) ja toinen Bernhardinkoira (1,5v). Kyseinen bertsu on kumminkin enimmäkseen 'mamman koira', koska itse vauvan perheeseen aikoinaan hankin ja on pennusta asti ollut. Molemmat koirat ovat yhtä tärkeitä ja mun silmäteriä. Mutta kerkeän aina ajattelemaan pahinta taivaan ja maan välillä, kun eläin on kipeä ja heti ajatuksena, että menetän rakkaan. Toivottavasti päästään vain säikähdyksellä !! 

Ajatuksiin...

Kyllä, olen sen päättänyt että tässä kierrossa en stressiä ottaisi. Tosin... Mä alan jo kohta menettää mielenkiintoni asiaan ja haluaisin kohta delokoida koko ajatuksen mielestä. 

En tiedä miksi, mutta ajatusmaailmaani kiusaa, että ei me kumminkaan sitä pikkusta nyyttiä syliin saada. Tuskin edes raskaudutaan tai jos raskautuisi, nii jokin koplikaatio tapahtuisi. Joko se on kohdunulkoinen, tai se tuulimuna tai se vain menee kesken. Ihmeiden odotus alkaa mulla olla kohta jo ohi. 

Ajatus on varmaan saannut itsensä pään sisällä liikkelle siitä, kun elokuu tekee tuloaan ja uutta plussaa olen odottanut keskeytyksen jälkeen. Eihän tämä ole aika eikä mikään, mutta nuorina ihmisiä, kun ollaan, ajattelin, ettei siinä kauaa menisi, vaikka osittain valmistuin pitkään odotukseen ?

Vaikka teen kolmivuorotyötä, niin työntekoni on enemmän yöpainotteista, omasta tahdosta. Mutta tuskin tässä kukaan raskautuukaan, kun syötyä tulee niin huonosti, etenki yötöitä tehdessä. En valehtele jos väitän, että eiliseen ruokalistaan kuului kourallinen pähkinöitä, yöllä syödyt 2kpl voileipiä ja aamulla pieni kupillinen puuroa. Päivällä heräessä kourallinen pähkinöitä oli taas aamupala, sekä kuppi kahvia. Kuka nyt raskautuisikaan tämmösellä 'dietillä' ??

Yksinkertaisesti ruoka ei vain maistu mulle kunnolla, kun yömoodi laitetaan päälle. Tosin toivon, että liikunnan lisääminen kasvattaisi ruokahalua, myös yötöitä tehdessä. Tällä viikolla en ainakaan voi treenausta harrastaa uuden tatuoinnin vuoksi. Mutta sali kutsuu heti, kun mahdollista.

Mä toivon, että joku kuulisi mun 'huudon' ja auttais. Auttais, vaikka poistamaan ankeat ajatukset mielestä ja nostamaan päätä ylös, kohti tulevaisuutta. 

Osittain taas, tunteet on turta. Hirveesti en jaksa keskutella enää lapsista tai raskaudesta tai niistä ihanista vauvoista. Muiden raskaudet eivät kiinnosta (vaikka osittain toisen puolesta siitä iloitsen), koska asia ei koske minua tai ei ole ajankohtainen tällä hetkellä. Ajatellaan, kun on ajattelun aihetta. Keskutellaan, kun on keskutelun aihetta. 





Mä olen taas risteyksessä, josta en pääse pois. 




maanantai 20. heinäkuuta 2015

Maanantai.

Ja arki koittaa...

Kaks viikkoa lomalla, meni liianki nopeesti. Vastahan mä lomalle jäin ?

Lauantaina mä sain hieman uutta mustetta ihoon ja oon ihan rakastanu uutee tatuointii ! Eilinen päivä meni rennossa meiningissä. Näin pitkästä aikaa kaveria, jonka kanssa käytii kahvilla. Muuten yritin rentoutua loppu loman ajan ja henkisesti valmistuin työn arkeen.

Aika tulee varmasti menemään taas nopeesti, kun työ alkaa taas luistamaan. Kohta sitä tajuu, että on syksy ja sitte talvi. Seuraavaa lomaa jo odotellessa ;)

Tässä kuussa aattelin taas hetkeks 'unohtaa' tän yrittämis homman, mutta harjoitusta ei pidä
unohtaa ;)  Ja tatuoinnin parantuessa mä otan mukaa sen jumppailun ja yritän pitää mielen kevyenä. Toivottavasti asialla olis jotaa positiivista vaikutusta, etenki tähän oman pään sisällön pyörimiseen.

Heinäkuu lähestyy loppua ja 'normaalisti' meillä olis elokuun 13 päivä, laskettu aika. Asiaa oon pohtinu ja samalla oon ajatellut, että uskoin vuoden alussa, että ennen elokuuta meillä varmasti olisi uusi plussa jo tikussa ja toinen raskaus edenny hyvin. Ei kumminkaan. Ja uskon, että mahdollista onnistumista ei ole tapahtunu, koska kroppa palautuu vieläkin kaavinnasta ? Mutta yksi kemiallinen raskaus on kumminkin tapahtunut. Jotain on tapahtunut, mutta ei kiinnittynyt. Sen jälkee testeissä ei ole näkynyt mitään.

Vaikeinta on ehkä hyväksyä oman kropan palautumista moisesta toimenpiteestä. On niitäkin, jotka raskautuvat, jo seuraavasta kerrasta tai sitten menee kauemmin. Me kuulutaan niihin 'ei niin nopeisiin' -ryhmään, jos jotaa ryhmiä aletaan jakamaan.

En kumminkaan hirveesti jaksa ajatella asiaa, koska toipumiselle ei voi minkään, mutta kumminkin, vaikea asia taas... 



Sitä on itselleen sanonnut, että 'tässä tulee varmasti menemään hetki', silti sitä ihminen on malttamaton, vaikka aikaa on annettu. Tuntuu, että aika lipoo sormien lävitse ja mitään ei tapahdu. Kaikki muut, paitsi minä, miksi en minä ? Vaikka sitä sanoo itselleen, että tässä vielä hetki menee, niin mieli ei anna myötä. Ota odottajasta sitten selvää ????

Katsotaan miten arki lähtee jälleen rullaamaan ja mitä ajatuksia kerkee virtailemaan pieneen mieleen !

KP8 on tänään. Tietysti oli jälleen erilainen 'vierailu'. Kipuja ei ollut kun enimmäisenä päivänä pahimmat ja toisena päivänä ei oikeastaan mitään ja vuoto oli kyllä runsasta... Onneksi vuotopäivät ei ole, kun parin päivän tuska. Nyt mahdollisen vähäisellä stressillä ja loppukesästä nauttien ! Helposti sanottu, kun tehty ? 

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Pettymyksen taival.

Meidän piti maanantaina lähteä Road Tripille, niin kuin tehtiinkin. 

Maanantai aamuna herätessä, nännikipu oli kadonnut ja ajattelin kumminkin testin tehdä, kp32 aamuna. Tyylikkäästi negatiivinen ja toivoin, ettei menkat kumminkaan alkaisi ja testaus olisi vain aikaisata. Siitä aamun herätyksestä parisen tuntia, kivut tuli ja vuoto alkoi. Mulla ei hirveesti ollu fiiliksiä mihinkään, mutta en antanut vaikuttaa.

Autossa istuessa kattelen maisemia ja välillä päässä ei pyöri juuri mitään, kun kuuntelen miehen tarinoita ja kuinka yrittää saada mun mielen virkeemmäks. Mun tunteet on taas turta, koska olin taas sisimmässäni toivonut ja ajatellut suuria. Olin melkein varma, että nyt on tärppi onnistunut. 

Sen asian aina haluaisi pyyhkiä mielestä pois. 

Me lähdettiin retkelle maanantai aamuna, mutta palattiin jo eilen yöllä takaisin. Syynä oikeastaan se, että Suomessa sun ei ole mahdollista telttailla ja patikoida. Leiriytymispaikkoja ei oikeastaan löydy, ellei halua maksulliselle telttailu alueelle, mutta se ei ollut meijän tarkotus. Asiaa vaikeuttu tietysti koirat, koska hoitopaikat peruuntu. NICE... 

Yksi yö kumminkin nukuttiin teltassa ja saatiin leiri pystyyn. Loppupeleissä kyllä, reissu oli mukava ja hauska kokemus sinänsä. Tarkkaa reittiä en edes muista, mistä tuli ajeltua, mutta kilometrejä kyllä saatiin auton mittariin ja matkailurahat peloi suurimmaksi osaksi bensaan. Mutta kaupunki, johon me ihastuttiin täysin, oli Savonlinna. Kaunis kaupunki, jonka yhteydessä sointuu betoni ja luonto. Voi hyvinkin olla, että joskus on siellä käyty aikasemminkin, mutta silloin en ole kaupungin kauneuteen huomiota kiinnittänyt. Hyvä ettei muuttokuorma lähtenyt jo sinne suunnille.



Mulla on vielä tää viikko lomaa ja toivottavasti tädin vierailu, kohta loppuu. Mä ajattelin varmaan tänään pyöritellä vähän ajatuksia mielessä ja miettiä, että mitä tässä alkaa 'kunnolla' tekemään, että yrittämiset sun muut touhut helpottais edes hetkeks. Ja ihan ajattelin liikunnan kannalta homman aloittaa... 

Mä oon joskus ollu kovakin salin ystävä, jos niin voidaan sanoa. Yläkoulu ikäsenä, mä asuin salilla. Kävin oman mutsin kanssa valehtelematta 5-6x viikossa treenammassa. Ja olin hyvässä kunnossa, kunnes sitte ammattikoulu teki tuloaan ja täytit 18 vuotta... Kaikki silloin vähän 'unohtu' ja eihän siinä kauaa mennyt, kun kotoonta pois muutin, nykyisen mihenen luokse. 

Nyt täytyisi vain saada itsestään niskasta kiinni ja aloittaa. Samalla taas saada muokattua työ ja liikunta samaan pakettiin. Joskus mietin, miten olen siinäki onnistunut... Noh, ehkä kaikki lähtee hyvin käyntii omalla painolla. Täytyy nyt katsoa saako tässä muutosta aikaseksi. 


Kastotaan mitä loppu loma tuo tullessaan ja tulevat päivät... 

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Viikonloppu.

Pikkulauantain vietto meni mukavissa merkeissä. Vaikka siideriä tuli nautittua kumminkin omasta mielestä, jonkin verran, niin mitään erikoista humalatilaa en itselleni kyllä saannut. Mikä oli ihmeellistä. Ajattelin, että helpommastakin hieman nousisi, mutta ei. Seuraava päiväkin meni ihan normaaleissa merkeissä.

Eilen käytiin viettämässä iltaa pienellä mökki-alueella, jossa on myös vaunu mahdollisuus. Siellä istuskeltiin anoppilan vaunulla, koirat mukana. Kyseisestä paikasta löyty lampaita, kanoja, tipuja ja kaneja. Koirille tapahtumarikas päivä ja ehkä tietty meillekkin. Koirat ovat olleet ihanan väsyneitä ja vieläkin on 'akkujen' lataus vielä kesken. Millo olis ollu näin rauhallista ?

Tänään on pyöreän pyöreä KP30 ja jännitys tiivistyy. Tein vielä eilen r-testin, mutta tuloksetta kylläkin... Ei mielikuvituksellista haamuakaan (mikä kyllä ehkä hyvä ? :D). Tietysti voi olla hyvin mahdollista, ettei mulla edes testissä mitään näy, mutta mun kohdalla RFSU-testit, ei antanut edes niitä väärijä haamuja. 

Tänään aamusta nännit tuntunu aremmilta ja on edelleen turvoksissa. Ja tää nälkä... Vaikka eilen tuli kiitettävästi grillattua ja syötyä, aina oli kahden tunnin tai tunnin päästä taas nälkä ? Tosin kyseisen nälän kasvun voi luokitella myös mahdollisiin PMS-oireisiin, koska ruokahalu voi kasvaa ennen kuukautisia. Mutta mun tauoton nälkä on kestäny oviksesta lähtien.

Alavatsalla en ole oikeestaan tiedustellut mitään ihmeellistä. Ainoat tuntemukset tällä viikolla taitaa olla, kun keskiviikkona olin iltaa istumassa, niin keskellä kohtua tuntu pienempi vihlasu ja eilen oikean puoleista nivusta vihloi pienen hetken. Ei nippailuja tai suutempia. Ainakaan en itse ole havainnut... Ja oviksen jälkeen oli kohdulla 'kiristävä' ja pieni paineen tunne. Ja tuntu, että jokin olisi silloin 'painanut' kohdussa ? 

Tää kierto on ollut kyllä täysin omaa luokkaansa muiden kanssa, joten saa nähdä mitä tulevan pitää. Mä en haluis käarvistellä viimistä lomaviikkoa tädin kourissa... Mutta jos uuteen kiertoon mennään, nii kunhan tulee sitten ajoissa ja 'normaalisti'. Pääsee sitte uuteen kiertoon ja uuteen piinaukseen. Ainakin mun työvuorot sattuu taas kerran hyvin kohalle, jos tarve vaatii ;) Kyllä... Tarkistin/varmistin asian jo :D 

Täytyy nyt viikonlopun yli katsoa ja jännätä. Kohti uusia pettymyksiä !(?) 




keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Pikkulauantai.

Päivällä eteenpäin kohti mahdollisen tädin tuloa, KP27.

Mun oli pakko tänää testi tehdä, oman mielen vuoksi, koska tarkotus olisi tänää lähteä vähän 'pämppäämään'. Tosin alkoholia en ole kohta vuoteen juonnu, nii tuskin tänäänkään suurempia määriä tulee otettua. Vai pitäiskö tässä tilanteessa edes ottaa ?

Testiin ei tullut suoraan sanottuna positiivista. Enkä tiedä onko mahdollinen haamujen haamu, omaa mielikuvituksen tuotosta. Ainakin olin jotaa hailakkaa näkevinäni. Ehkä sitä ei kumminkaan plussaksi lasketa, joten pieni määrä on ainakin sallittu. Ei selvää positiivista tulosta, ei raskautta. Joten sallin itselleni ainakin pari siideriä nautittavaksi.

Ostin RFSU-testejä, jotka ovat kuuluisia vääristä haamuista jne. Kaksi testiä, vähän päälle kaksi euroa ja tässä vaiheessa, ajattelin kokeilla. Jos sitten sattuu, ettei täti kylään tulekkaa, nii 'paremmalla' testillä sitten varmistus. Ajattelin toisen testin säästää viikon loppuun, mutta saa nähdä jaksaako mieli malttaa... Mä voisin vaikka tehdä uuden testin jo huomenna ! 

Samat oireet mulla jatkuu. Ainoastaan tänään iski yllättäen huonovointisuus ja meinasin mennä posliinia halaamaan. Sain onneks tuskan nieltyä ja paha-olo helpotti hetken päästä. Tää nälkä on alkanu kasvamaan, mutta kaikki oireet on ehkä melkein verrattavissa PMS-oireisiin. Mutta entäs nää tissit ? Ollu turvoksissa jo oviksen jälkeen ja nännit kipeinä ja muuttanu muotoaa niin sanotusti. Tänää ollu vielä eilistäkin kipeemmät ja turvonneemmat. Kumpa tää kaikki oliski sitä positiivista, mitä mä haluisin kuvitella ja välillä kuvittelen ! 



Viikon loppuun ei olis onneks kauaa enää kestettävää. Ehkä mä pääsen uusille tikku-ostoksille. Sehän on aina niin mukavaa, kun nuori nainen saa kumminkin (ainakin täällä päin) kysyviä katseita ja tuntuu, että heti katottais jotenki oudosti. Vai kuvitteleeko senki asian ? :D Tosin en usko... Ensimmäinen kerta, ei kumminkaan ole, kun käyn tesstejä hakemassa, että eiköhän se vika sitte muualla ole, kun aina huomaa samat reaktiot...

Kun kelit ei kerta ole loman myöntäiset, ainakaan Etelä-Suomessa tällä hetkellä, niin olisko viikon lopun tulos sitte positiivinen yllätys ? :) Olishan se mahtava viettää viiminen lomaviikko tietäen, että nyt on tärppi käynny ja raskaana ollaan. Ei tarvis ainakaan kärvistellä punaisen tädin tuskissa !! 

Ei auta kun odottaa ja odottaa. Mä en jaksais ! Oon odottanu jo viisi kiertoa, joka on sisältäny yhden kemiallisen. Voisko nyt olla mun vuoro, kumminkin. Tiedän että on ihmisiä, jotka tuskailevat asian kanssa esim. vuoden, kunnes onnentuuli puhaltaa kohdalle. Jokainen nainen on vahva omalla tavalla ja kaikille pariskunnille ei ole suotu sitä onnea, että tärppäisi luomusti /vikaa ei löydy/ tai sitten hoitojen kautta. Ja olen niistä naisista kyllä ylpeitä, jotka jaksavat aina nousta ja aloittaa alusta. 

Kaikki käy aina, kun sitä vähiten odottaa. Niin hän se tapahtu meillekkin, mutta huonoin tuloksin. Nyt mä odotan ja odotan, vaikka en haluis odottaa, mutta odotan silti. Piinailen, vaikka en haluis piinailla, piinailen silti. Toivottavasti voin seuraavalla kerralla kirjoittaa, jostain positiivisesta asiasta...

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Virallisen epävirallisen virallisesti.

Olen nyt kesän vietossa ja oireita ihmetellen ja arkamaisesti odotan tätin tuloa...


Tänään on KP26 ja DPO 6-7 ? Kumminkaan en osaa tarkkaa sanoa...

Oireiden listaus tässä kierrossa;


    • Rinnat turvonnu kohta koolla ??
    • Nännit tehnyt omaa muutostaan.
    • Ja päivällä ilmestyvä nännikipu, mikä ilmaantu jo oletetun oviksen jälkeen.
    • Ruokahalu kasvanu, voisin syödä vaikka hevosen....
    • Pieni etova olo, mutta välillä.
    • Valkovuoto, mistä sitä riittää ?
    • Kevyt nuha
    • Ja 'menkkajomot'
Mä olen pyrkinyt, etten kyttäämällä kyttäiskään omia oireita. Ja omasta mielestä oon onnistunu siinä hyvin, siinä mielessä, että kaikki on vaan merkille laitettu, mitä 'erikoista' tässä kierrossa oon huomannu. Nännikipu, turvotus ja nälkä oli melkein ensimmäiset oireet oviksen jälkee...

Jos ei tämä kierto, nii ei sitten mikää kierto ! Poikkeaa isolla osa-alueella mun 'normaalista' kierrosta, joten totta kai sitä odottaakin jotaa hyvää ja ihanaa tapahtuvan, mutta epävarmuus kalvaa kovasti takaraivossa ! 



Mun pitäis vielä viikko kärvistellä mahdollista tulosta. Täytyiskö mun oottaa, että oon virallisesti myöhässä vai tekisinkö mahdollisen testin jo aikasemmin ? Tosin huomenna olis tarkotus mennä työporukan kanssa istumaan iltaa. Mikäköhän olis 'oikea' ratkaisu tähän ? Hmm, hmm... 

Mun tuttu, jolla on juuri se 7kk vanha lapsi, kertoi olevansa taas raskaana. Salaisuutena ne sitä vielä pitää, koska niin alussa vasta. Tajusin jälkeenpäin olevani aika tökerö, koska totesin siinä nauraen (tietysti yhdessä naurettiin :D), että "Ai taas?" ja en edes muistanu onnitella... Jos mä vaikka tilanteen korjaan ens kerralla, tai jotain, kun satutaan kahdestaa olemaan. Tai tilanne oli mulle ehkä kumminkin 'vaikea', koska oma tilanne on toinen. Täytyishän sitä osata onnitella !!! :(

Ja olishan se mahtavaa nyt se plussa saada. Uskon että tää raskaus tois sitte kunnolla uuden suhteenalun, jos tuttavukset sattuiskin samaa aikaa odottamaan. Olishan se hauska sattuma, mutta varmaan epätodennäköinen. Joskus vaan tuntuu, ettei itellee voi tapahtua mitää hyvää, mitä toivois. Voitto arpa menee aina sille sun edellä olevalle tai takana olevalle...

Tänään on ärsyttävä sateinen ilma ! Onneks sitä kerkes sentää kolme päivää jotenkin nauttia lämmöstä ja auringosta. Onnistuin jopa itteni eilen auringossa polttamaan, mutta ainoastaan vasemman puolen kehosta. Kesäkausi siis aukastu palamisen merkein. 



Annetaan viikon kulua ja katotaa mitä 'piinauksia' kerkee viikon aikana vielä tulla ;D 



lauantai 4. heinäkuuta 2015

Virallisen epävirallisesti.

Melkein lomalla...

Aivan, melkein. Tämä aamu vielä töitä, jonka jälkee 'alkaa' mun kauan kaivattu LOMA ! 
(Virallisen epäviraalisesti.)

Mun oli taas pakko päästä kirjoittamaa pään sisäisistä ajatuksista ja tästä ihanasta piinauksesta...

Alitajuisesti sitä jaksaa koko ajan olla kiinnittämässä huomiota, "Noh, miltä nyt tuntuu ?". HUOH !
No miltä tuntuu ? Ihan hyvältä tuntuis, jos tän asian nyt sais vaan taas unohdettua. 

Mun on vaikea sanoa onko mun alavatsatuntemukset todellisia, vai luuloa ? Nännit mulla aristaa kyllä vieläkin, mutta ehkä vähän rauhottunu. Turvotus on pysyny ja nännit on jotenki oudot. Alavatsassa tuntuu jotakin hassua. Asiaa ei osaa edes oikein selittää. Välillä tulee sellaista jännää lämmön tunnetta ja välillä taas lämmin viiltävä kipu, joka loppuu parissa sekunnissa. Nippailee välillä puolelta toiselle ja eilen illalla kolotti hieman nivusia. Ja tää turvotus.... 

Mä oon yrittäny ottaa asian rennosti ja etten hirveitä miettis. Miten se toukokuun kierto meniki niin helposti ? Miks mulla on nyt erilaisia oireita, kuin missään muussa kierrossa ?

Mulla oli jotenki hyvä fiilis tästä kierrosta heti alussa. Jotenkin mulla on vieläkin hyvä fiilis ja takaraivossa ajatus säilyny; "Tää on se meijän kierto." Kunnes nyt taas kumminkin epävarmuus iskee ja tuntuu, ettei ehkä sittenkään. Kaikki on taas oman pään sisäistä ajattelua ja toiveitten herättelyä ?



Vastausta kysymyksee saa odottaa vielä ens viikon ! Voih, mä niin toivon, että tää odotus olis nyt sen arvosta ! Täytyy vaa yrittää laittaa aivot narikkaa ja nauttia lämpösistä keleistä ! Miks sitä turhaa etukätee stressaiskaa ? ;) 




perjantai 3. heinäkuuta 2015

Heinäkuun alkuhöpinät.

Ja KP 22...

Minne tää aika kuluu, vai kuluuko mihinkää ? Taas näitä hetkiä, jolloin tuntuu, ettei päivät mene millään eteenpäin ! 

Enään olis kaks työpäivää selätettävänä ja mulla alkais kauan kaivattu LOMA ! 

Ovisplussa tuli kp19, mutta uskon, että ovulaatio on varmasti tapahtunut silloin kp19. Mulla ei varmaan muutenkaa ovulaatio kestä, kun sen maximin pienen hetken. Yleensä kp20 on ovisplussat jo sen verran haaleat... Onphan ainakin hyvin kierto saatu selville, tai milloin mitäkin tässä kehossa tapahtuu. Jälkikäteen ihan hauska ajatella, että on itse asiaa selvitelly. Ymmärtää enemmän omasta kehosta. 

Tässä kierrossa on onneks hyvin oviksen edeltävät päivät hyödynnetty, sekä itse ovulaatiopäivä ! Ajattelin vielä eilen olla kirjoittamatta ja katsoa tämän aamun, että mitä oma kroppa oikein kertoo... Nyt edelliset kaksi päivää, nännit ovat aristaneet ja rinnat hieman turvoksissa. Ehkä nännipihat hieman laajentuneet ? Jotenki näyttää, että tissit olisi eläny omaa elämäänsä :D 

Tää kumminkin ihmetyttää, koska ennen mulla ei tämmöstä oo esiintyny ovulaation jälkee ! Eikä kipu oo kumminkaan pois lähtenyt, joten oviksen piikkiin ei voi mitää enää laittaa. Turvotusta oli eilen ja mun maha näytti pieneltä jalkapallolta... Onneks työpaikan työvaatteet on pienelle ihmiselle, sen verran 'isot', että turvotuksen saa helposti piiloon...

Totta kai mua jännittää ! Ja totta kai mun odotuksen on korkeelle, koska tämmöisiä tuntemuksia, jo nyt ! Voisko joku mulle tarkentaa / asian selittää... 

Testaamisen yritän kumminkin malttaa ja testiä mennään ostamaan vasta, kun täti punainen olisi mahdollisesti myöhässä. No yritetään ainakin mieli malttaa ! Ja kyttäillä näitä oireita...


Eihän tässä auta taas, kun mennä päivä kerrallaan eteenpäin ja toivoa parasta ja pelätä pahinta. Pessimisti ei pety, mutta helposti sanottu, kuin tehty ;)