Toivottavasti ei tee oloaan mukavaksi, ainakaan pitkäksi aikaa. Mulle iske viime yönä yö vuorossa ollessa, huono-olo ihan puskista. Istuskelin tuolilla ja etova olo iski. Harkitsin jo mielessä vessaan menemistä, ihan varmuuden vuoksi. Suoristin selän ja yks kaks, lentää oksu. Kerkesin käden laittaa suun eteen ja sitten vaan, hirveetä vauhtia vessaa. Nam, nam smoothie !
Olo helpotti, eikä sen jälkee hirveesti etova olo vaivannut. Paitsi sitten tänä aamuna. Aamupala ei enää normaalisti alas mennyt ja pala tuntui kurkussa. Noh, tulisko kohta ? Nieleskelen, nieleskelen...
Olen alkanut myös huomaamaan, että mieliala alkaa tekemää tepposiaa. Ärtyneisyys on jotaa, niin mukavaa. Kestää jälleen hetken, kunnes mieli taas muuttuu, eikä enää ärsytä. Kuten nyt. Kaikki ympärillä oleva meteli ja pikku kärpäset, voisin räjähtää !!
Tissi tuntemukset vaihtelevat myös. Päivän aikana enemmän tai vähemmän kipeät. Aamulla ei niinkään, mutta illalla pientä aristusta havaittavissa. Kipu ei kumminkaan muutu sietämättömäksi. Voisin kohta ostaa kokoa isommat liivit ! Ja mun puolesta voi kasvaakki ;)
Mutta listataan jälleen oireet;
- Satunnaista etomista, edelleen. Oksennus x1
- Nännit hellät ja tissit turvoksissa, täyteläisen tuntuset.
- Väsymys, mutta pysyny kumminkin siedettävänä.
- Nivusia vihloo välillä ja pienet repäisykivut.
- Kuuma ja kylmä !
- Ärtyneisyys lisääntynyt.
- Ajoittainen pakotus alaselässä.
- Voin joskus tuntea häpyhuulien olemassa olon.
- Voimakkaat hajut, ei voi sietää...
Onhan siinä taas jotakin oireita kerrakseen. Kumminkin olen epävarmuuden runtelema ja ajattelen, että ei tuolla kumminkaan ketään ole. Kroppa huijaa mua jälleen. Noin kaks viikkoa mun pitäis vielä elää jännityksessä ja odottaa tuomiota. Vois tää aika mennä paljon nopeemmin !!
Olen myös miettinyt tulevaa varhaisultraa. Menisinkö yksin vai otanko miehen mukaan ? Siksi en sitä mukaan haluisi, koska en haluaisi jälleen tuottaa pettymystä. Vai, menenkö eeltä katsomaan mitä löytyy ja sen jälkeen lääkäri voi kutsua isännän paikalle ? Noh, ehkä keskustelen asiasta isännän kanssa, kun aika lähenee.
Neuvola ajan yritän soittaa huomenna tai viimeistään perjantaina. Hirveesti en ole kiirettä asian kanssa pitänyt, koska aika varmaan onnistuu viikon tai kahden päähän kumminkin. Ellei sitten pidemmälle. Mikä täällä se käytäntö sitten ikinä onkaan.
Kunpa tätä pelkoa osais selittää. Koko ajan on epävarma olo itsestään, että tekeekö kroppa taas tepposia vai mikä on meininki. Samalla sitä kaipailee voimakkaampia oireita, jotta sais hieman varmuutta, että kaikki vois ollakkin ok. Samaa aikaa ahdistaa ja samaa aikaa nauttii. Toivottavasti kahden viikon odottelun jälkeen, odottaisi hyviä uutisia ja osais ottaa hieman rennommin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti