Aatteita

Ensimmäinen teksti on tiivistettya materiaalia. Ei kumminkaan tarkoita, etteikö kysymyksien tullen. voisi asiaa ottaa puheeksi. Asiaan tietysti vaikuttaa myös se, että täytyi tiivistetysti kirjoittaa, jotta blogiin pääsee käsiksi ne, jotka haluaa. 

Mutta lueskellessa ensimmäistä teksitäni ajattelin hieman tarkentaa, että keskenmeno-oireita mulla ei esiintyny. Ainut mikä ehkä huoletti oli, että oireet jossaa vaiheessa jäi vähäisiksi. Enää ei niin paljon oireillut, kuin alussa... Sitä en tiedä olisiko tuulimunaraskaus mennyt itsestään kesken, jos ultrakin olisi ollut myöhemmin. Arvioituja viikkoja Maanantaina 26.1. olisi ollut 11+3. 

Oon jo kolmekuukautta käsitelly asiaa, joten ajatukset alkaa olla jo aika selkeitä. Tai jos niitä selkeeksi voidaan sanoa, mutta sanotaan näin, että pahemmasta on yli päästy. Enkä kiistä, että asian kanssa taistelu olisi ollut helppoa. Kenenkään keskenmenoja tai mahdollista tuulimunraskautta ei tulisi vähätellä. Jokainen käsittelee asian omalla tavalla ja jokaiselle innostuneelle odottajelle se on pettymys, Vaikka tunnen oloni hieman tyhmäksi, että miksi ns. suren asiaa, niin vastaus on yksinkertainen... Luulin todellakin olevani raskaana ja luulin todellakin saavani esikoisen. Kaikki oli todellisen tuntuista. Kunnes kaikki vietiin sekunnissa. Sekunnissa elämä romahti ja kaikki meni palasiks. Mikään ei sillo tuntunu oikeelta tai todelliselta. Siksi mä sitä asiaa suren. Ja uusi raskaus on todella toivottu. :)

Mun tän hetkinen kirto on 35päivää ja tänää laskujen mukaa KP 7. Kuukautiset alko tasan viis viikkoa kaavinnasta ja nyt ollut yksi vuodoton päivä. Mun tarkoituksena ei ole alkaa "pongailla" ovulaatiota, tai en harrasta tikkuun pissimistä, koska hyvä pysyä sopimuksessa "tulee jos on tullakseen". En halua, enkä pysty ottamaan asiasta mitään todellista yritystä... Enkä kyllä odotakkaan, että jo ensimmäisestä kierrosta raskautuisin. En halua, että siitä tulee itellee mikään pakkomielle tai kokoaikainen ajatus. Helpompi mennä omalla painolla...

Ja tietysti aina negatiivisen kokemuksen jälkeen sitä pelkää toista. Raskauteen ja sikiön kehittymiseen sä, et voi vaikuttaa. Et voi vaikuttaa erikseen asiaan, että meneekö raskaus kesken vai onko se mahdollisesti taas joku tuulimuna? Asioita joita ei voi tietää etukäteen ja kun riskit tiedetään, on pelko/ jännitys paljon suurempi. Uusi raskaus tuo iloa ja ajatuksia, mutta jännitys ja pelko seuraavassa raskaudessa on varmasti suuri... Entä jos taas haaveet kaatuvat? Uskallanko nauttia asiasta ja kuinka kaikki tulee edistymään? Entä jos ja miten jos ja kun?